Ida ja Toivo Hoskarin taidetta Kemin kirjastossa

23.2.2015 - 31.3.2015

Kemin taidemuseo-Aluetaidemuseo

Ida ja Toivo Hoskarin taidetta Kemin kirjastossa 23.2.-31.3.2015

 

Kemin kaupunginkirjasto ja Kemin taidemuseo ovat toteuttaneet yhteistyössä mielenkiintoisen näyttelyn. Näyttely avataan maanantaina 23.2.2015 kirjastossa. Kirjaston musiikkiosastolle on ripustettu edesmenneen kemiläisen taiteilijan Toivo Hoskarin taidetta. Hänen pojantyttärensä Ida Hoskarin taidetta on samaan aikaan esillä aikuistenosaston näyttelyseinällä. Ida Hoskari on valinnut näytteille tulevat isoisänsä teokset Kemin taidemuseon kokoelmista.

 

Keminmaalainen Ida Hoskari on 20-vuotias kevään 2014 ylioppilas, jonka intohimona on piirtäminen ja maalaaminen. Hän aikoo pyrkiä arkkitehdin uralle. Toinen Idan intohimo on esteratsastus, ja tähtäimenä hänellä onkin nousta esteratsastuksen SM-tasolle. Idan piirustuksissa näkyy tekninen taitavuus ja huolellisuus. Kuvamaailma koostuu nuorelle naiselle tyypillisistä aiheista nuorisojulkkiksista rakkaaseen hevosharrastukseen.

 

Toivo Hoskari (s.1937 Kärsämäki, k. 2010 Kemi) oli itseoppinut taiteilija, joka toimi eläkeikäänsä saakka selluloosankeittäjänä Kemi-yhtiön tehtailla. Taiteelliselle työskentelylle hän omistautui vapaa-aikanaan. Hoskari aloitti uransa naturalistisilla maalauksilla, mutta siirtyi 1960-luvulla abstraktiin ilmaisuun. 1970-luvun alussa hänen teostensa sommittelut tiivistyivät tiukoiksi konstruktioiksi, joissa geometriset ainekset rajautuivat tarkasti toisiinsa. Hänen taidettaan luonnehtivat sekä muodot ja rakenteet että voimakkaat, usein sekoittamattomat värit. 1970-luvun lopulla taiteilija siirtyi putkisommitelmiin, joiden parissa hän työskenteli useita vuosia. Hoskari oli kansallista ja kansainvälistä arvostusta saaneen Ryhmä Kemin jäsen. Hän osallistui vuosittain lukuisiin yhteisnäyttelyihin eri puolilla Suomea sekä Ryhmä Kemin näyttelyihin ulkomailla.