PUUN- JA KIVENMUKAILUMAALAUS - Maalarimestari Jorma Pitzénin näyttely

Jorma Pitzén: Koivu. Lievä visa. Kuvaaja Tanja Barsk
Jorma Pitzén: Koivu. Lievä visa. Kuvaaja Tanja Barsk
13.4.2016 - 12.6.2016

Kemin historiallinen museo

JORMA PITZÉNIN KAIKILLE AVOIMET TYÖNÄYTÖKSET keskiviikkona 13.4.2016 ja 27.4.2016 klo 13 näyttelytilassa.

 

Pitzén; Jorma Juhani, ”Jussu”

s. 18.2.1937 Kemissä.

Jussu oli Väinö Pitzénin perheen kolmas lapsi, perheessä oli neljä poikaa ja tyttö. Jussun perhe asui Nahkurinkadulla. Nuorena poikana hän oli kiinnostunut pienlentokoneiden rakentamisesta, piirtämisestä ja kuorolaulusta.

Kemistä Jorma lähti opiskelemaan kaupallisia aineita Helsinkiin. Siellä hän tapasi myös tulevan Irma-vaimonsa. Helsingistä Jorma muutti Ouluun, jossa hän työskenteli 7 vuoden ajan elinkeinoneuvojana. Työn ohessa Jorma suoritti maalarimestarin tutkinnon, maalarisukua kun oli. Kun maalarimestarin paperit oli saatu, perusti Jorma oman yrityksen, jossa hän työskenteli muutaman vuoden. Sen jälkeen hän lähti opiskelemaan kasvatustieteitä Oulun yliopistoon valmistuakseen rakennustekniikan sekä taide- ja ympäristökasvatuksen opettajaksi.

Jorma toimi opettajana Kajaanissa, Kemissä ja Oulussa, sekä Kuusamon ja Kemin aikuiskoulutuskeskuksessa. Ollessaan opettajana hän tutustui myös Venäjän ja Unkarin opetustoimintaan. Työn ohessa hän harrasti lentopalloa ja vanhojen esineiden entisöintiä. Entisöintiharrastus muuttuikin oikeastaan työksi, sillä hän alkoi kouluttaa vanhojen esineiden konservointia aikuisopiskelijoille. Todella mieluista oli myös kalastus ja jokakesäiset kalastusreissut Norjaan. Myös öljyvärimaalaus on ollut yksi harrastuksista jo 1960 luvulta alkaen ja vuosien varrella öljyväritöitä on tullut maalattua satoja kappaleita.

Eläkkeelle jäätyään Jorma vietti Irma-vaimon kanssa 5 vuotta Espanjassa. Se oli mielenkiintoista aikaa ja silloin hänellä heräsi halu kirjoittaa teos nuoruusvuosistaan. Muistiinpanoja kertyi pikkuhiljaa usean ison ruutuvihkon verran. Projekti kesti muutaman vuoden ja valmis kirja, Jussun sota, julkaistiin vuonna 2009 ja jatko-osa Jussu: Taistelu jatkuu vuonna 2013.

Teksti: Jorman tytär Anne Pitzén 

MUKAILUMAALAUS

Ootrauksella eli mukailumaalauksella tarkoitetaan esimerkiksi huonekalun tai oven pintakäsittelyä maalaamalla siten, että se muistuttaa puupintaa. Siinä pintaan maalataan puun syyt ja muut kuviot näkyviin. Mukailumaalaus oli tyypillistä talonpoikaishuonekalujen valmistuksessa, kun haluttiin männystä valmistetun huonekalun näyttävän esimerkiksi tammelta tai muulta jalopuulta. Ootraus on suurta taitoa vaativaa käsityötä. Tiettävästi vanhimmat tunnetut puunmukailukoristelut ovat yli 4000 vuotta vanhoja. Puunmukailun todellinen suosio alkoi vasta keskiajalla, jolloin ootrausta suosittiin kirkkojen ja linnojen sisustuksissa. Myöhemmin ootrauskoristelu löysi tiensä varakkaisiin porvariskoteihin.

Ootraus on kuulto- eli lasuurimaalausta, joka tarkoittaa, että alempi kerros (pohjamaalaus) näkyy kuultavasti läpi. Ootrausliemi on yleensä vesipohjainen (esimerkiksi kotikalja, maito tai piimä) tai öljypohjainen (ohennettu vernissa). Eri pigmenteillä saadaan kullekin puulajille sopivia värejä, esimerkiksi kasselinruskea pähkinäpuulle, luonnonterra tammelle, ja poltettu terra mahongille. Pohjavärin tulisi muistuttaa puun vaalean kohdan väriä.

Kivenmukailumaalauksessa, marmorointityössä yksivärinen maalipinta kuvioidaan siten, että se näyttää marmorilta. Marmoreita on montaa eri väriä ja tekniikkaa voi käyttää periaatteessa missä vain, esim. seinässä, kalusteissa, pylväissä.

Aikoinaan oli taloja kiertäviä maalareita, jotka tekivät koristemaalauksia ja ootrauksia. Köyhillä talonpojilla ei ollut varaa ostaa kalliita esimerkiksi mahonkisia tai pähkinäpuisia huonekaluja, joita he olivat nähneet kartanoissa. Maalaamalla saatiin huonekalu muistuttamaan kallista jalopuuta.

1800-1900-lukujen vaihteen tienoilla tuli huonekaluissa ja ovilevyissä muotiin vaalean visakoivun jäljittely. Rautasängytkin maalattiin usein 10-luvulla visakoivulta näyttäviksi. Mahongin jäljittely tuli uudelleen muotiin 1920–1930-lukujen tummien tapettien käytön yhteydessä. Tätä ennen mahonkia oli jäljitelty 1800-luvun alkupuolelta lähtien, etupäässä kuitenkin huonekalujen pinnoissa, petsaamalla, sekä ootraustekniikkaa käyttäen. Myös kansanomaisissa huonekaluissa mahonkia jäljittelevä poltetun terran väri oli pitkään valta-asemassa.

Ootrauksessa työvälineinä näytetään erilaisia kampoja, piiskoja, lastoja sekä kankaita. Suomessa käsityöammatin harjoittajat perustivat ammattikiltoja asemansa parantamiseksi; esimerkiksi Turussa 1600-luvun alkupuolella perustetut killat määräsivät mestarikokeen avulla alalle valittavien taidollisen tason. Maalariammattikuntaan pyrkivien kisällien opintomatkat suuntautuivat 1700-luvulla useasti Ruotsiin, joka suurvalta-asemansa takia seurasi Euroopassa vallalla olevia tyylivirtauksia. Vauraan Ruotsin linnoista, kirkoista ja kartanoista löytyi loputtomasti ihmettelyn aiheita Suomesta tulleille maalarialan kisälleille ja mestareille. Nykyisin mukailumaalaus on vain harvojen maalarimestareiden omaama taito. Useimmiten sitä käytetään vanhojen huonekalujen ja rakennusten sisustusten entisöinnissä.

 

 

Jorma Pitzén:Juuripuu. Kuvaaja Tanja BarskJorma Pitzén :Koivu.Lievä visa.Kuvaaja Tanja BarskJorma Pitzén: Mahonki. Kuvaaja Tanja BarskJorma Pitzén: Marmori, Norja. Kuvaaja Tanja BarskJorma Pitzén: Marmori. Tervola. Kuvaaja Tanja BarskJorma Pitzén: Tammi. Kuvaaja Tanja Barsk