TAKAISIN TORNIOON

19.3.2021 - 23.5.2021

Aineen taidemuseo

Aineen taidemuseo juhlii näyttelyohjelmansa kautta 400 vuotta täyttävää Tornion kaupunkia. Jenni Yppärilän näyttely TAKAISIN TORNIOON kääntää katseen kaupungin sisimpään tuttujen rakennusten kautta.

Jenni Yppärilä (s.1980, Oulainen, asuu ja työskentelee Helsingissä) valmistui kuvataiteilijaksi Aalto yliopistosta vuonna 2010. Ensimmäisen kuvataiteilijan tutkintonsa hän suoritti kuitenkin Torniossa opiskellessaan Lapin AMK:ssa vuosina 2001–2005. Nyt, yli 15 vuotta myöhemmin, Yppärilä palaa opiskelukaupunkiinsa. Siitä myös näyttelyn nimi.

Taiteilija on vuodesta 2012 dokumentoinut havaintojaan rakennetusta ympäristöstä Suomessa ja ulkomailla. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat erityisesti yhteisölleen merkitykselliset rakennukset. Rakennukset, jotka eivät aina edusta kaupunkiarkkitehtuurin helmiä tai ole historiallisesti merkittäviä, mutta sijaitsevat päivittäisen kulkureittimme varrella tai jotka muuten ovat arkeemme sidottuja ja siksi tärkeitä.